Luku 1.

Minusta on tulossa rouva! Mitähän se oikeastaan tarkoittaakaan…?

Harry Upperton Knight: The Bride, 1920.

Liitto tarkoittaa jotakin yhteistä, usean asian yhdistämistä yhdeksi. Avioliiton myötä kahden ihmisen välille solmitaan side, jonka on tarkoitus kestää koko loppuelämä. Se on syvin lupaus mitä toiselle voi antaa, lupaus koko yhteisestä elämästä ja kaikista kommelluksista joita matkan varrelle mahtuu. Side muodostetaan kaikilla tasoilla: henkisesti, taloudellisesta ja sosiaalisesti toisen sukuun liittymällä. Avioliittoon vihkiminen tarkoittaa minulle kaunista ja kestävää ilmausta kunnioituksesta ja kiintymyksestä. Se on äärimmäinen rakkaudentunnustus, jossa kumppanille kerrotaan jotakin tärkeää: Tahdon olla vain sinun koko elämäni ajan. Kirkon hartaassa tunnelmassa lupaus saa lisää taikaa. Siitä tulee jotakin ainutlaatuista. Pyhää, ikiaikaista.

                                                                                                                               

Eli siis meikäläinen meinaa nyt tehdä lopullisen lupauksen rakastaa tota sydämensulattavaa miestä, jonka hiukset hakeutuu aamuisin kohti kattoa ja joka käyttää taloustilin rahoja vihanneskuivuriin? Juu, varma olen. Muita en halua. Ja onnellinen olen, kun voin itse valita puolisoni! Ehkä en olisi tätä oikeutta käyttää pari-kolmesataa vuotta sitten...  Mitäs meille sit käy kun ollaan naimisissa, jorataan kunnolla?

Vihkimisen jälkeen kirkosta astelee ulos tuore aviopari, ne kaksi samaa ihmistä jotka astelivat hetki sitten alttarille. Takana on yksi elämän ikimuistoisimmista kokemuksista ja edessä kokonainen yhteinen elämä. Se sama elämä, jota on eletty ennen hääpäivääkin. En usko avioliiton muuttavan parisuhteen arkea juuri millään lailla, eikä muutoksen toivo ole välttämättä sopiva syy mennä naimisiin. Oivallinen syy, oma syyni, on kertoa rakkaalleni haluavani viettää ikuisuuden hänen kanssaan. Kotisohvalla, tutulla lenkkipolulla, lieden ääressä. Lähellä. Olen löytänyt sen paikan, johon tahdon jäädä. Sen ihmisen, joka tahtoo ottaa minut syleilyyn joka päivä ja suukottaa hellästi nenänpäähän.

Nojoo, aika lällyä mutta ihan totta. Myönnetään! Kyllä tykkään kun nenää pussataan. Saa pussata aina. Ja haluun sit kans kunnon muiskun siellä kirkossa!

Yhteisen onnemme me tahdomme jakaa läheistemme kanssa. Hääpäivänä koossa on kaksi sukua ja runsaasti parhaita ystäviä, joiden kanssa saamme iloita. Kiitollisena ja onnellisena jokaisesta läheisestä ihmisestä odotan hääpäivää. Samalla tahdon jättää jälkeeni tarinan meistä ja häävalmisteluistamme. Historianopiskelijana kirjalliset dokumentit ja menneisyyden jäänteet ovat minulle merkityksellisiä ja tärkeitä ja avioliittoon valmistautuminen on asia, jonka kautta haluan jättää oman jälkeni tulevaisuuteen. Blogin tehtävänä on toimia omana päiväkirjanani, johon voin tulevien sukupolvien kera palata vuosien päästä tarkastelemaan tuntemuksiani avioitumisesta, kuin myös tarkastelemaan hääjärjestelyjä kulttuurisena tapahtumana 2010-luvulla.