lauantai 22. lokakuuta 2016

Luku 8.

Kultaisia kukkia 

Itse tekeminen, käsityöt ja askartelu ovat minulle läheisiä asioita ja häiden suunnittelussa oli alusta asti selvää, että oma kädenjälki pitää saada juhlassa näkyviin. Alkuperäinen ajatuksemme oli valita hääjuhlan paikaksi jokin seurantalo tai vastaava, jonka olisimme voineet koristella itse lattiasta kattoon. Kriittisen juhlapaikkavertailun jälkeen päädyimme kuitenkin valitsemaan jo itsessään upean Kartano Koskenrannan, joka ei juuri suurempia koristeita kaipaa. Suurisuuntaisista koristeluideoista oli syytä luopua. Kattaukseen haluan kuitenkin ujuttaa jotain askarreltua silmänruokaa, joka osaltaan vähentää kalliiden kukkien tarvetta. Kierrätysideoista inspiroituneena päädyin vääntämään pöytäkoristeiksi vanhoista sanomalehdistä tehtyjä kukkaköynnöksiä. Usein netistä löytyvät paperikukkaohjeet ovat tosi monimutkaisia ja työläitä ruusunlehtikaavoineen ja erikseen leikeltävine terälehtineen. Halusin kehittää kukkamallin, jota olisi mahdollista tehdä sarjatuotantona nopeasti ja helposti ilman erillisiä kaavoja. Pienen tuotekehittelyn jälkeen syntyi tämä massatuotantoon soveltuva kukkamalli. Se yrittää olla ruusu, vaikka pieniä kukkamutaation ja lajisekoittumisen piirteitä onkin havaittavissa. Tässä työohje, toivottavasti siitä on iloa muillekin!

Tarvikkeet:
- sanomalehteä
- sakset
- nitoja
- rautalankaa
- halutun väristä spray-maalia

Tee näin: 

1. Leikkaa sanomalehdestä aukeaman pituudelta suikale, jonka yläreuna on muotoiltu kaarimaiseksi pykäreunaksi kukan terälehtiä muistuttaen. Kaaret saavat olla melko korkeita. Suikaleen alalaitaan kannattaa jättää reilusti ehjää paperia kukan kantaa varten, näin kukka on helpompi kasata. Oman kukkani koko on noin 10 cm, poimuosuus 5 cm ja kantaosa 5 cm. Toki kukkien kokoa voi muuttaa oman mielen mukaan.

2. Aloita kukan kasaaminen rullaamalla ensimmäinen poimu kukan sisukseksi. Tämän jälkeen kieritä kukkaa sisuksen ympärille samaan aikaan laskostaen terälehtiä. Sopivan kokoiset laskokset auttavat kukan muotoilua ja terälehtirimpsun asettumista nätisti kukan muotoon. Voit tehdä väliniittauksen esimerkiksi kukan kasaamisen puolivälissä, tällöin kukka pysyy helpommin kasassa.
3. Saatuasi koko paperisuikaleen kieritettyä ja laskostettua niittaa kukka kasaan kannasta. Halutessasi voit hieman aukoa ja asetella terälehtiä.
4. Ota rautalankarulla ja pyöritä rautalankaa valmiin kukan kannan ympärille. Sido kukkia vierekkäin rautalangan varrelle siten, että niistä muodostuu haluamasi pituinen köynnös. Kukista voi tehdä muitakin asetelmia, vaikkapa pyöreitä ryppäitä. Vain mielikuvitus on rajana! Tarvittaessa lyhennä kukkien kantoja rautalankaan sitomisen jälkeen, jotta köynnös pysyy pystyssä pöydällä.
5. Värjää mieleisellä spray-maalilla ja anna kuivua kunnolla. Aloita koukuttava kukkaköynnösten massatuotanto ja päällystä juhlapaikka kyseisillä koristeilla!


maanantai 17. lokakuuta 2016

Luku 7.

Ideamyrsky!

Häät ovat loistava tilaisuus hypätä teemavärien, tunnelmakuvien ja koriste-ideoiden loputtomaan maailmaan. Internetin ihmemaa on pullollaan jos jonkinnäköisiä ehdotuksia häiden ulkoasuksi. On modernia, vanhanaikaista, vuodenaikateemoja, kaikkia mahdollisia värejä. You name it. Syksyn bussimatkat kodin ja yliopiston välillä ovat kuluneet leppoisaan tahtiin ideakuvastoja penkoessa ja omien häiden ulkoasu alkaa pikkuhiljaa selvetä.

Kuva 1

Kuva 2















 Erään kauppareissun yhteydessä haimme sulhaseni kanssa Prisman maaliosastolta värikartan, jonka avulla olemme ideoineet juhlien värimaailmaa. Väreiksi on valikoitunut iloisen laaja valikoima murrettuja värejä. Toivomme häiden olevan värikkäät, mutta ei räikeät. Juhlapaikalla on runsaasti tummaa puuta, joka sopii loistavasti yhteen suosikkiväriemme kanssa. Häiden värimaailma pitää toteuttaa juhlapaikan ehdoilla, yhteensopivaksi kokonaisuudeksi. Tuntuisi hölmöltä valita värejä, jotka lähtökohtaisesti riitelevät tilan kanssa. Kuvat vähän vihjaavat meidän värimaailmasta. Kovin tarkasti tiettyjen sävyjen täsmällisyydestä en halua alkaa tivaamaan, vaan häihin valitaan rennosti kivoja väripalettiin sopivia värejä. Ei haittaa, jos kaasojen mekot ovat tummemmat kuin servietit tai kaikki punaisen sävyt ovat vähän erilaisia. Leppoisa meininki on meidän hääsuunnittelun pohja.

Meillä on suunnittelussa lähdetty liikkeelle tilasta: ruokasalin luumunväriset verhot ja puun syvä ruskea toimivat värimaailman perustana. Häiden ulkoasu saa muutenkin inspiraationsa persoonallisesta juhlapaikastamme (siitä voit lukea lisää Luvusta 3). Halusin ehdottomasti häihin historian läsnäoloa jossakin muodossa ja eri tyylikaudet toimivat itseoikeutetusti inspiraation lähteenä. Lopullinen teema putkahti ilmoille kuin itsestään selvänä ratkaisuna. Vihkikirkkomme on rakennettu vuonna 1929, samoin juhlapaikkamme. Voiko olla sopivampaa hääteemaa, kuin 1920-luvun art deco! Se on yksi omista suosikkiepookeistani, samoin mieheni tykästyi art decon graafisiin koukeroihin ja järeän suoriin viivoihin kovin.
Kuva 3


tiistai 4. lokakuuta 2016

Luku 6.

Kenkäjuttuja ja muistoja

Se osa mikä hääpäivän ulosannissani tulee takuulla olemaan vanhaa on kengät. Kunnian alustaa askeleeni alttarille saavat vuonna 2007 ostetut jalkineet, jotka alkujaankin oli tarkoitettu kirkossa käveltäviksi - silloin kuitenkin rippijuhlissa. Ostin romanttiset juhlakenkäni Kouvolan edesmenneen Aleksi13-liikkeen kesäalesta 14-vuotiaana tytöntyllerönä, joka innosta puhkuen asusti jo vuoden päässä siintävää rippijuhlalookiaan. Toki varhaiseen kenkäostokseen vaikutti jo tuolloinen taipumukseni jonkinasteiseen saituruuteen - kengät sattuivat nimittäin olemaan mehevässä alennuksessa. Kaiken huipuksi kyseiset jalkineet sisälsivät käytännölliset matalat korot ja vuosisadan alkuun viittaavan ulkonäön. Olin heti myyty.

Elinkaarensa aikana kyseiset kengät ovat sinnitelleet urhoollisesti läpi erinäisten juhlatilaisuuksien: rippijuhlien, ammattikoulun valmistujaisten, ylioppilasjuhlien ja monien muiden kissanristiäisten. Kymmenen vuotta ostohetkestä eteenpäin ne pääsevät jälleen kirkkoon - onneksi eivät samaan kuin rippijuhlissa, laatikkomaiseen Kouvolan keskuskirkkoon. Hengellisen kontekstin lisäksi yhteistä häillä ja rippijuhlilla on sama pappi, joka suorittaa pyhät toimitukset. Melkoinen matka on näille kengille muodostumassa! Pieniä kulumisen merkkejä on jo havaittavissa, mutta niin on meissä ihmisissäkin. Elämän jäljet kertovat, että jotain on tehty ja koettu. Minäkin olen kenkien tapaan haalinut kymmenessä vuodessa naarmuja ja kovettumia, jokunen naururyppykin saattaa olla tullut.
Kengät ovat käyttäjänsä näköiset: ei turhan hienot, käytännölliset ja romanttiset. Ostettu alennuksesta tietysti.



Luku 5.

Perinnemorsian: Osa II - Perinnekieltäytyjä?


Perinteet ja Taru, sovitaan yhteen. Meillä on hyvä ja varsin saumaton suhde, eikä riitoja ainakaan synny ilman maata mullistavaa syytä. Karjalaiset sukujuuret, rakkaus karjalanpiirakoihin, isomummon resepti. Ehtymätön into käsitöihin ja arvostus kaikkea itsetehtyä kohtaan. Olen perinteitä rakastava ja niihin turvaava ihminen, joka kihlauduttuaan ampaisee automaattisesti ahmimaan häiden perinnetietoa pään pullolleen. Aiemmin esitellyt inkeriläiset lauluhäät edustavat suomalais-karjalaista talonpoikaiskulttuuria vahvimmillaan. Niillä ei kuitenkaan ole juuri yhtymäkohtia omaan elämään ja siihen, mikä tänä päivänä mielletään perinteeksi. Vanhat, siniset, lainatut ja uutuudet morsiamen ulkomuodossa, ne ovat tunnetumpaa perinnettä tänä päivänä. Kyseessä on kuitenkin viktoriaanisesta Englannista lainattu perinne, ulkomailta omaksuttu tapa. Morsiamen isän saattamaa matkaa alttarille ei tunnettu 1970-1980-lukujen hääperinteessä - kumpikaan äitini tai anoppini eivät tunnistaneet tätä tapaa! Viimeisten vuosikymmenten aikana se on kuitenkin juurtunut suomalaiseen hääperinteeseen samaan tapaan, kuin hääparin ensitapaaminen juhlatamineissa vasta alttarilla.
Sundström, Eric: Kapteeni Jönnickin hääkuva, Helsinki 1928. Helsingin kaupunginmuseo.

Viimeksi mainitun perinteen seuraaminen tuottaa mielessäni epäkäytännöllisen skenaarion. Hääpari astelee jännityksen vallassa kirkkoon, näkee toisensa ilmeet kirkastuen, vihitään aviopuolisoiksi. Kirkko tyhjee kun häävieraat valuvat ulos onnittelemaan ja siitä kohti juhlapaikkaa - ja hääpari kohti hääkuvausta. Kauniin perinteinen aikataulutus tuntuu samalla aavistuksen epäkohteliaalta vieraita kohtaan, kun päivän pääpari häipyy teille tuntemattomille ties kuinka pitkäksi aikaa. Toki vierailla on aikaa selviytyä rauhassa juhlapaikalle, hoitaa pakolliset small talkit tuttujen kanssa, käydä tyhjennyskäynnillä huussin puolelle ja etsiä paikat pöydän ääreltä. Mutta mitä jos kuvaus venyy? Mitä jos vieraat tylsistyvät? Haluan hyvät hääkuvat, ei kiireellä kelloa kytäten otettuja. Haluan myös olla hyväntahtoinen ja huomioiva emäntä vieraillemme. Voinko nakittaa kaasot ja bestmanit järjestämään luovia leikkejä tai viihdyttäviä visailuja kuvauksen ajaksi? Vai tuleeko minun tehdä se, mitä traditioita rakastava luonteeni yleensä kieltäytyy tekemästä: sanoa EI perinteelle.

Kuvaukset ennen vihkimistä -skenaario: marssimme jännityksestä täristen kuvauspaikkaan, jossa näemme toisemme ja ensisilmäyksen taikatihku katoaa PUFF tuuleena ilmaan! Otamme kuvat ja mietin, olisinko sittenkin pakahtunut perinteestä enemmän kuin käytännöllisyydestä. Lopulta pussaamme, hymyilemme ja halimme - sekä poistumme paikalta kohti kirkkoa ilman jännityksen tärinää. Kuvaus ennen vihkimistä voisi toimia yhteisenä tsemppihetkenä, jännityksen laukaisijana ja maistiaispalana tulevasta. Voisi todeta rauhassa, että onpa tuo mies jälleen ihana ja kylläpä odotan pääseväni alttarille tuohon kainaloon kiinni. Sormus pitäisi malttaa ottaa vielä hetkeksi pois nimettömästä - hieman huijarimaisesti kun se sinne jo kerran livautettiin.

Arvatkaa miehen mielipide kysyttäessä suhtautumista edellä esitettyyn asiaan. "Mulle käy ihan kaikki." Onpa anteliaan ylimalkaista! Allekirjoittanut jatkaa pähkäilyä ja lupaa vääntää jonkin ratkaisun asiaan ennen heinäkuuta.