Luku 6.

Kenkäjuttuja ja muistoja

Se osa mikä hääpäivän ulosannissani tulee takuulla olemaan vanhaa on kengät. Kunnian alustaa askeleeni alttarille saavat vuonna 2007 ostetut jalkineet, jotka alkujaankin oli tarkoitettu kirkossa käveltäviksi - silloin kuitenkin rippijuhlissa. Ostin romanttiset juhlakenkäni Kouvolan edesmenneen Aleksi13-liikkeen kesäalesta 14-vuotiaana tytöntyllerönä, joka innosta puhkuen asusti jo vuoden päässä siintävää rippijuhlalookiaan. Toki varhaiseen kenkäostokseen vaikutti jo tuolloinen taipumukseni jonkinasteiseen saituruuteen - kengät sattuivat nimittäin olemaan mehevässä alennuksessa. Kaiken huipuksi kyseiset jalkineet sisälsivät käytännölliset matalat korot ja vuosisadan alkuun viittaavan ulkonäön. Olin heti myyty.

Elinkaarensa aikana kyseiset kengät ovat sinnitelleet urhoollisesti läpi erinäisten juhlatilaisuuksien: rippijuhlien, ammattikoulun valmistujaisten, ylioppilasjuhlien ja monien muiden kissanristiäisten. Kymmenen vuotta ostohetkestä eteenpäin ne pääsevät jälleen kirkkoon - onneksi eivät samaan kuin rippijuhlissa, laatikkomaiseen Kouvolan keskuskirkkoon. Hengellisen kontekstin lisäksi yhteistä häillä ja rippijuhlilla on sama pappi, joka suorittaa pyhät toimitukset. Melkoinen matka on näille kengille muodostumassa! Pieniä kulumisen merkkejä on jo havaittavissa, mutta niin on meissä ihmisissäkin. Elämän jäljet kertovat, että jotain on tehty ja koettu. Minäkin olen kenkien tapaan haalinut kymmenessä vuodessa naarmuja ja kovettumia, jokunen naururyppykin saattaa olla tullut.

Kengät ovat käyttäjänsä näköiset: ei turhan hienot, käytännölliset ja romanttiset. Ostettu alennuksesta tietysti.