Luku 10.

Paluu hääasioiden pariin: hääpuvun syöksykierre

Tässä taannoin ostin gradukirjallisuuden vastapainoksi kevyttä lukemista, tuoreen Häät ja juhlat -lehden (syksy 2016). En ole aiemmin kyseiseen julkaisuun päässyt tutustumaan, joten minulla ei ollut selviä ennakko-oletuksia lehden sisällöstä. Eipä mitään ihmeempää alkusivuilla, kivoja kuvia muotinäytöksistä ja hääpuvuista. Kunnes... sivulla 54 alkoi juttu otsikolla "Tämän takia kannattaa hankkia HÄÄMEKKO alan LIIKKEESTÄ". Artikkelissa kuvailtiin toimituksen mielestä täydellistä hääpuvunhankintaprosessia: morsianta on kosittu, pukuliikkeeseen mennään hyvissä ajoin harrastamaan ihanaa hääpukusovitusrumbaa ja lopulta löytyy se oikea mekko. Artikkelissa kuvataan hääpukusovitusta "taianomaiseksi hetkeksi", jonka lopuksi oman mekkonsa tunnistaa jotenkin minulle mystiseksi jäävällä tavalla. Tässä ote lehden antamasta viidestä vinkistä täydellisen mekon metsästykseen:
"Löydä se oikea! Oikean mekon löytäminen on verrattavissa elämänkumppanin löytämiseen. Ei ole olemassa mitään ennaltamäärättyjä sääntöjä tai malleja etsimiseen, mutta löytäessäsi sen oikean tunnet sen vatsassasi." (Häät ja juhlat/Syksy 2016, s. 58.)

Ei helkkari, mullahan on sitten mennyt hääpukuvalinta ihan pieleen. Ei tuntunut vatsassa edes mahan murinaa eikä varsinkaan mitään perhosia. En myöskään koe olevani menossa mekkoni kanssa naimisiin, pitäydyn sulhasessani kiitos vaan. Miten mekko voi olla SE OIKEA? Eikö riitä, että löytää nätin juhlapuvun, jossa tuntee itsensä kauniiksi? Hääpuku on päällä yhden päivänä elämästä, aviopuolison kanssa vietetään toivottavasti koko loppuelämä. Tämän kyynikön päähän ei kyllä mahdu mitenkään se ajatus, että näitä kahta asiaa verrataan toisiinsa.

Tämän tuohtumusta herättävän häämekkoesimerkin kautta ryhdyin ajattelemaan häiden naisille asettamia paineita. Monella mahtaa olla valtava paine löytää SE OIKEA hääpuku, tuntea perhosen siivet vatsassa ja itkeä onnesta taianomaisessa huumassa. Jos löytyykin vain kiva tai ihana mekko, se ei välttämättä riitä ilman erityistä tunnetta siitä, että tämä on SE OIKEA puku. Sitten stressataan, arvotaan, ylitetään budjetti, ahdistutaan, säästetään ja arvotaan uudelleen vaihtoehtojen välillä. Mitä jos ei tule tunnetta, että mikään mekko on SE OIKEA? Ovatko häät silloin pilalla?

Aika turhaa koko homma, melkoista ajan ja energian tuhlaamista.

Seuraavaksi aloin pohtia sitä, mistä meille näitä harhakuvia oikein syötetään. Ei tarvinut kauaa miettiä, vastaushan näyttää selvältä: kaupan alalta tietysti. Häät ja juhlat -lehti on täynnä toinen toistaan ihanampia mekkomainoksia, joiden tuomin varoin lehteä varmaan julkaistaan. Jokaisen hääpukumerkin ja -myyjän toive on tietysti se, että tuleva morsian saapuu ostoksille suurta ostointoa puhkuen. Mikäpä olisi sen parempi taktiikka, kuin brändätä hääpuvut joksikin ylelliseksi, taianomaiseksi ja ainutlaatuiseksi vaatteeksi. Hääpukujen sovituksesta tulee "taianomainen kokemus" ja morsian odottaa pukujen olevan jotenkin ylimaallisia - tai ainakin SEN OIKEAN puvun. Tästä puuttuu vain se, että esineet muuttuvat kullaksi, kun morsian koskettaa niitä hääpuku päällään.

Hääpuvut ovat kauniita, niiden kuvia on ihana katsella. Sovittaminenkin on varmasti mukava kokemus - jos siihen varustautuu realistisella asenteella. Riittäisikö kuitenkin, että hääpuku on kaunis, tilaisuuteen sopiva vaate, joka päällä on hyvä olla? Voisiko tunnelmaa nostattaa miettimällä sitä hetkeä, kun tapaa tulevan aviopuolisonsa ensi kerran hääpäivänä juhlakuosissa? Tai sitä, kun kävelette ensimmäisia askeleita yhdessä vihittynä avioparina? Jos haluat niitä tuntemuksia vatsaan, kokeile aamupäivän laukussa muhinutta lohileipää lounaaksi. Sen pitäisi hoitaa homma.

Bride. Minneapolis, Minnesota 1929. Kuvaaja tuntematon. Wikimedia Commons.

PS. Itse olin varsin laiska ja todella helppo hääpukushoppailija. Katselin netin myyntipalstoilta pukuja, bongasin mieleiseni mekon sopivaan hintaan ja sopivalla maantieteellisellä sijainnilla. Menin, sovitin ja ostin. Tyytyväinen olen.

Luku 9

Pohdintaa ja hääteesejä

Internetistä löytyy jos jonkin näköistä hääaiheista keskustelua, joita lukiessa saa välillä ihastella, toisinaan pahastua ja joka kerta pohtia häiden luonnetta kulttuurisena tapahtumana. Perinteisesti häitä on pidetty tiettyyn elämänvaiheeseen liittyvänä siirtymäriittinä, jonka myötä nuoret siirtyvät aviosäätyyn, mahdollisesti muuttavat pois vanhempien kotoa ja aloittavat uuden elämän. Nykyään avioliitto solmitaan hyvin erilaisista lähtökohdista. On saatettu asua vuosia yhdessä, perustaa perhe ja rakentaa talo. Toisaalta on saatettu tavata saman kalenterivuoden aikana ja päätyä alkuhuumanhuuruiseen salama-avioliittoon. Joillekin avioliitto on pyhä, kirkollinen ja hengellinen instituutio, joka merkitsee ikuista liittoa. Toisille naimisiinmeno näyttäytyy paperityönä, maistraattivisiittinä ja käytännöllisesti tai juridisesti kannattavana käytäntönä. Melkoista hajanaisuutta. Mitä tässä kaikessa mielipiteiden, arvomaailmojen ja toimenpiteiden verkostossa pitäisi ajatella? Onko avioliitto enää yksi ja sama asia, kun sen merkitykset ja kontekstit ovat niin erilaisia? Samalla voidaan kysyä, onko avioliitto ollut menneisyydessäkään yhtenäisten merkitysten muodostama instituutio? Kautta aikojen naimisiin on menty taloudellisen sopimuksen perusteella, rakkaudesta, pakkotilanteessa, nuorena, leskenä, vanhanapiikana ja ties minä. Toki voidaan väittää, että avioliitto on ollut esimerkiksi parisataa vuotta sitten yhteiskunnan rakentumisen kannalta merkittävämpi sopimus kuin nykyään. Nykypäivänä se on jokaisen henkilökohtainen päätös. Avioliiton solmimisen sijaan voidaan yhtä hyvin elää avoliitossa. Onko avioliitosta tullut jotain ekstraa, jonka pariskunta voi tehdä jos he haluavat elämäänsä enemmän jotakin - juhlia, juridista vakuutusta, virallisen sopimuksen?

Mitä tästä kaikesta hajanaisuudesta ja mahdollisuuksista pitäisi sitten ajatella? Omien häiden äärellä on tärkeää muistaa mistä juuri omassa avioliitossa on kyse. Tulee kysyä kysymyksiä siitä, keitä me olemme pariskuntana ja mitä avioituminen tarkoittaa juuri meille. Joskus hääkeskustelujen herättämät vahvatkin mielipiteet auttavat eteenpäin: ne kertovat millaisia arvoja itsellä on ja mikä ei ainakaan ole oma juttu. Maailmaan mahtuu tavaton määrä mielipiteitä, samoin erimielisyyksiä. Aiheeseen päädyttyäni uskaltaudun livauttamaan näkemykseni muutamista asioista, jotka ovat herättäneet kritiikkiä.

Morsiuspuku vuodelta 1905. Helsingin kaupunginmuseo.

Tässä ne tulevat!

HÄÄPUKU: Monessa keskustelussa olen törmännyt epäröintiin hääpuvun valinnan suhteen. On ostettu puku, joka ei enää myöhemmin näytäkään toivotulta. Pohditaan pitäisikö ostaa toinen puku tilalle, hankitaan kaksi mekkoa ja vaihdetaan kesken juhlien. Ei osata päättää. Totta kai jokainen nainen, joka maan päällä elää ja hengittää, haluaa näyttää kauniilta omana hääpäivänään. Mielestäni tässä jahkaamisessa hämärtyy häiden tärkein asia: avioliiton solmiminen oman rakkaan puolison kanssa. Haluan pakahtua onnesta, liikutuksesta ja rakkaudesta omana hääpäivänäni - ja haluan sen olevan koko homman punainen lanka, ydin, tärkein osa. Tuskin kukaan lähtökohtaisestikaan ostaa rumaa mekkoa, joten olisiko mahdollista keskittyä olennaiseen ja unohtaa se julmetun kallis merkkipuku, joka morsiuspukuliikkeeseen jäi kummittelemaan. Naimisiinmenossa on kyse sitoutumisesta, aikuisuuden osoituksesta ja omien päätösten takana seisomisesta. Jos kykenee sitoutumaan toiseen ihmiseen koko loppuelämäksi, uskoisin olevan mahdollista sitoutua yhteen mekkoon sen ostopäivän ja hääpäivän väliseksi ajaksi.

TEEMAHÄÄT: Ihanaa, että häissä on jokin yhtenäinen linja koristelun ja visuaalisen ilmeen suhteen. Parhaimmillaan huolella suunniteltu värimaailma luo viihtyisyyttä ja persoonallistuutta korostaen juhlapaikan parhaita puolia.  Radikaalimpia teemoja pohdittaessa olisi hyvä pitää jäät hatussa ja maltti tallella - muistaen taas mikä onkaan häiden päasia. Avioliiton solmimisen juhlistaminen. Jos hääjuhla on karnevaali, jossa on elokuvateemoja, maskeja, lavastevirityksiä jne. alkaako itse juhlan luonne ja tarkoitus hämärtyä? Voisiko karnevaalijuhlat järjestää erikseen? Avioliiton solmiminen on mielestäni niin ainutlaatuinen tilanne, että olisi sääli hukuttaa se kaiken aiheeseen liittymättömän tavaran alle.

Tarun hääteesit jatkuu myöhemmin...

Luku 8.

Kultaisia kukkia 

Itse tekeminen, käsityöt ja askartelu ovat minulle läheisiä asioita ja häiden suunnittelussa oli alusta asti selvää, että oma kädenjälki pitää saada juhlassa näkyviin. Alkuperäinen ajatuksemme oli valita hääjuhlan paikaksi jokin seurantalo tai vastaava, jonka olisimme voineet koristella itse lattiasta kattoon. Kriittisen juhlapaikkavertailun jälkeen päädyimme kuitenkin valitsemaan jo itsessään upean Kartano Koskenrannan, joka ei juuri suurempia koristeita kaipaa. Suurisuuntaisista koristeluideoista oli syytä luopua. Kattaukseen haluan kuitenkin ujuttaa jotain askarreltua silmänruokaa, joka osaltaan vähentää kalliiden kukkien tarvetta. Kierrätysideoista inspiroituneena päädyin vääntämään pöytäkoristeiksi vanhoista sanomalehdistä tehtyjä kukkaköynnöksiä. Usein netistä löytyvät paperikukkaohjeet ovat tosi monimutkaisia ja työläitä ruusunlehtikaavoineen ja erikseen leikeltävine terälehtineen. Halusin kehittää kukkamallin, jota olisi mahdollista tehdä sarjatuotantona nopeasti ja helposti ilman erillisiä kaavoja. Pienen tuotekehittelyn jälkeen syntyi tämä massatuotantoon soveltuva kukkamalli. Se yrittää olla ruusu, vaikka pieniä kukkamutaation ja lajisekoittumisen piirteitä onkin havaittavissa. Tässä työohje, toivottavasti siitä on iloa muillekin!

Tarvikkeet:
- sanomalehteä
- sakset
- nitoja
- rautalankaa
- halutun väristä spray-maalia

Tee näin: 

1. Leikkaa sanomalehdestä aukeaman pituudelta suikale, jonka yläreuna on muotoiltu kaarimaiseksi pykäreunaksi kukan terälehtiä muistuttaen. Kaaret saavat olla melko korkeita. Suikaleen alalaitaan kannattaa jättää reilusti ehjää paperia kukan kantaa varten, näin kukka on helpompi kasata. Oman kukkani koko on noin 10 cm, poimuosuus 5 cm ja kantaosa 5 cm. Toki kukkien kokoa voi muuttaa oman mielen mukaan.

2. Aloita kukan kasaaminen rullaamalla ensimmäinen poimu kukan sisukseksi. Tämän jälkeen kieritä kukkaa sisuksen ympärille samaan aikaan laskostaen terälehtiä. Sopivan kokoiset laskokset auttavat kukan muotoilua ja terälehtirimpsun asettumista nätisti kukan muotoon. Voit tehdä väliniittauksen esimerkiksi kukan kasaamisen puolivälissä, tällöin kukka pysyy helpommin kasassa.

3. Saatuasi koko paperisuikaleen kieritettyä ja laskostettua niittaa kukka kasaan kannasta. Halutessasi voit hieman aukoa ja asetella terälehtiä.

4. Ota rautalankarulla ja pyöritä rautalankaa valmiin kukan kannan ympärille. Sido kukkia vierekkäin rautalangan varrelle siten, että niistä muodostuu haluamasi pituinen köynnös. Kukista voi tehdä muitakin asetelmia, vaikkapa pyöreitä ryppäitä. Vain mielikuvitus on rajana! Tarvittaessa lyhennä kukkien kantoja rautalankaan sitomisen jälkeen, jotta köynnös pysyy pystyssä pöydällä.

5. Värjää mieleisellä spray-maalilla ja anna kuivua kunnolla. Aloita koukuttava kukkaköynnösten massatuotanto ja päällystä juhlapaikka kyseisillä koristeilla!

Luku 7.

Ideamyrsky!

Häät ovat loistava tilaisuus hypätä teemavärien, tunnelmakuvien ja koriste-ideoiden loputtomaan maailmaan. Internetin ihmemaa on pullollaan jos jonkinnäköisiä ehdotuksia häiden ulkoasuksi. On modernia, vanhanaikaista, vuodenaikateemoja, kaikkia mahdollisia värejä. You name it. Syksyn bussimatkat kodin ja yliopiston välillä ovat kuluneet leppoisaan tahtiin ideakuvastoja penkoessa ja omien häiden ulkoasu alkaa pikkuhiljaa selvetä.

Kuva 1

Kuva 2

 Erään kauppareissun yhteydessä haimme sulhaseni kanssa Prisman maaliosastolta värikartan, jonka avulla olemme ideoineet juhlien värimaailmaa. Väreiksi on valikoitunut iloisen laaja valikoima murrettuja värejä. Toivomme häiden olevan värikkäät, mutta ei räikeät. Juhlapaikalla on runsaasti tummaa puuta, joka sopii loistavasti yhteen suosikkiväriemme kanssa. Häiden värimaailma pitää toteuttaa juhlapaikan ehdoilla, yhteensopivaksi kokonaisuudeksi. Tuntuisi hölmöltä valita värejä, jotka lähtökohtaisesti riitelevät tilan kanssa. Kuvat vähän vihjaavat meidän värimaailmasta. Kovin tarkasti tiettyjen sävyjen täsmällisyydestä en halua alkaa tivaamaan, vaan häihin valitaan rennosti kivoja väripalettiin sopivia värejä. Ei haittaa, jos kaasojen mekot ovat tummemmat kuin servietit tai kaikki punaisen sävyt ovat vähän erilaisia. Leppoisa meininki on meidän hääsuunnittelun pohja.

Meillä on suunnittelussa lähdetty liikkeelle tilasta: ruokasalin luumunväriset verhot ja puun syvä ruskea toimivat värimaailman perustana. Häiden ulkoasu saa muutenkin inspiraationsa persoonallisesta juhlapaikastamme (siitä voit lukea lisää Luvusta 3). Halusin ehdottomasti häihin historian läsnäoloa jossakin muodossa ja eri tyylikaudet toimivat itseoikeutetusti inspiraation lähteenä. Lopullinen teema putkahti ilmoille kuin itsestään selvänä ratkaisuna. Vihkikirkkomme on rakennettu vuonna 1929, samoin juhlapaikkamme. Voiko olla sopivampaa hääteemaa, kuin 1920-luvun art deco! Se on yksi omista suosikkiepookeistani, samoin mieheni tykästyi art decon graafisiin koukeroihin ja järeän suoriin viivoihin kovin.

Kuva 3

Luku 6.

Kenkäjuttuja ja muistoja

Se osa mikä hääpäivän ulosannissani tulee takuulla olemaan vanhaa on kengät. Kunnian alustaa askeleeni alttarille saavat vuonna 2007 ostetut jalkineet, jotka alkujaankin oli tarkoitettu kirkossa käveltäviksi - silloin kuitenkin rippijuhlissa. Ostin romanttiset juhlakenkäni Kouvolan edesmenneen Aleksi13-liikkeen kesäalesta 14-vuotiaana tytöntyllerönä, joka innosta puhkuen asusti jo vuoden päässä siintävää rippijuhlalookiaan. Toki varhaiseen kenkäostokseen vaikutti jo tuolloinen taipumukseni jonkinasteiseen saituruuteen - kengät sattuivat nimittäin olemaan mehevässä alennuksessa. Kaiken huipuksi kyseiset jalkineet sisälsivät käytännölliset matalat korot ja vuosisadan alkuun viittaavan ulkonäön. Olin heti myyty.

Elinkaarensa aikana kyseiset kengät ovat sinnitelleet urhoollisesti läpi erinäisten juhlatilaisuuksien: rippijuhlien, ammattikoulun valmistujaisten, ylioppilasjuhlien ja monien muiden kissanristiäisten. Kymmenen vuotta ostohetkestä eteenpäin ne pääsevät jälleen kirkkoon - onneksi eivät samaan kuin rippijuhlissa, laatikkomaiseen Kouvolan keskuskirkkoon. Hengellisen kontekstin lisäksi yhteistä häillä ja rippijuhlilla on sama pappi, joka suorittaa pyhät toimitukset. Melkoinen matka on näille kengille muodostumassa! Pieniä kulumisen merkkejä on jo havaittavissa, mutta niin on meissä ihmisissäkin. Elämän jäljet kertovat, että jotain on tehty ja koettu. Minäkin olen kenkien tapaan haalinut kymmenessä vuodessa naarmuja ja kovettumia, jokunen naururyppykin saattaa olla tullut.

Kengät ovat käyttäjänsä näköiset: ei turhan hienot, käytännölliset ja romanttiset. Ostettu alennuksesta tietysti.

Luku 5.

Perinnemorsian: Osa II - Perinnekieltäytyjä?

Perinteet ja Taru, sovitaan yhteen. Meillä on hyvä ja varsin saumaton suhde, eikä riitoja ainakaan synny ilman maata mullistavaa syytä. Karjalaiset sukujuuret, rakkaus karjalanpiirakoihin, isomummon resepti. Ehtymätön into käsitöihin ja arvostus kaikkea itsetehtyä kohtaan. Olen perinteitä rakastava ja niihin turvaava ihminen, joka kihlauduttuaan ampaisee automaattisesti ahmimaan häiden perinnetietoa pään pullolleen. Aiemmin esitellyt inkeriläiset lauluhäät edustavat suomalais-karjalaista talonpoikaiskulttuuria vahvimmillaan. Niillä ei kuitenkaan ole juuri yhtymäkohtia omaan elämään ja siihen, mikä tänä päivänä mielletään perinteeksi. Vanhat, siniset, lainatut ja uutuudet morsiamen ulkomuodossa, ne ovat tunnetumpaa perinnettä tänä päivänä. Kyseessä on kuitenkin viktoriaanisesta Englannista lainattu perinne, ulkomailta omaksuttu tapa. Morsiamen isän saattamaa matkaa alttarille ei tunnettu 1970-1980-lukujen hääperinteessä - kumpikaan äitini tai anoppini eivät tunnistaneet tätä tapaa! Viimeisten vuosikymmenten aikana se on kuitenkin juurtunut suomalaiseen hääperinteeseen samaan tapaan, kuin hääparin ensitapaaminen juhlatamineissa vasta alttarilla.

Sundström, Eric: Kapteeni Jönnickin hääkuva, Helsinki 1928. Helsingin kaupunginmuseo.

Viimeksi mainitun perinteen seuraaminen tuottaa mielessäni epäkäytännöllisen skenaarion. Hääpari astelee jännityksen vallassa kirkkoon, näkee toisensa ilmeet kirkastuen, vihitään aviopuolisoiksi. Kirkko tyhjee kun häävieraat valuvat ulos onnittelemaan ja siitä kohti juhlapaikkaa - ja hääpari kohti hääkuvausta. Kauniin perinteinen aikataulutus tuntuu samalla aavistuksen epäkohteliaalta vieraita kohtaan, kun päivän pääpari häipyy teille tuntemattomille ties kuinka pitkäksi aikaa. Toki vierailla on aikaa selviytyä rauhassa juhlapaikalle, hoitaa pakolliset small talkit tuttujen kanssa, käydä tyhjennyskäynnillä huussin puolelle ja etsiä paikat pöydän ääreltä. Mutta mitä jos kuvaus venyy? Mitä jos vieraat tylsistyvät? Haluan hyvät hääkuvat, ei kiireellä kelloa kytäten otettuja. Haluan myös olla hyväntahtoinen ja huomioiva emäntä vieraillemme. Voinko nakittaa kaasot ja bestmanit järjestämään luovia leikkejä tai viihdyttäviä visailuja kuvauksen ajaksi? Vai tuleeko minun tehdä se, mitä traditioita rakastava luonteeni yleensä kieltäytyy tekemästä: sanoa EI perinteelle.

Kuvaukset ennen vihkimistä -skenaario: marssimme jännityksestä täristen kuvauspaikkaan, jossa näemme toisemme ja ensisilmäyksen taikatihku katoaa PUFF tuuleena ilmaan! Otamme kuvat ja mietin, olisinko sittenkin pakahtunut perinteestä enemmän kuin käytännöllisyydestä. Lopulta pussaamme, hymyilemme ja halimme - sekä poistumme paikalta kohti kirkkoa ilman jännityksen tärinää. Kuvaus ennen vihkimistä voisi toimia yhteisenä tsemppihetkenä, jännityksen laukaisijana ja maistiaispalana tulevasta. Voisi todeta rauhassa, että onpa tuo mies jälleen ihana ja kylläpä odotan pääseväni alttarille tuohon kainaloon kiinni. Sormus pitäisi malttaa ottaa vielä hetkeksi pois nimettömästä - hieman huijarimaisesti kun se sinne jo kerran livautettiin.

Arvatkaa miehen mielipide kysyttäessä suhtautumista edellä esitettyyn asiaan. "Mulle käy ihan kaikki." Onpa anteliaan ylimalkaista! Allekirjoittanut jatkaa pähkäilyä ja lupaa vääntää jonkin ratkaisun asiaan ennen heinäkuuta.

Luku 4.

Perinnemorsian? Osa I

 Erinäisten hääaiheisten keskustelujen pohjalta ryhdyin pohtimaan perinnettä. Mitä perinne oikeastaan on ja mitä se tarkoittaa häiden kohdalla? Avioliittoon vihkimiseen ja hääjuhliin liitetään nykyään liuta tapoja ja rituaaleja, joiden katsotaan kuuluvan tämän elämäntapahtuman yhteyteen. Perinnettä tarkasteltaessa tulee muistaa ottaa kritiikki-silmälasit käyttöön ja kysyä, onko kyseessä todella siirtymäriittiin liittyvä vanha traditio vai ulkomailta kantautunut tapa. Jos kyseessä on jälkimmäinen, perinnetapa voi olla hyvinkin uusi. Toisaalta perinnettä ei voi määrittää tarkoittamaan vain tietyn iän saavuttanutta traditiota. Perinnettä syntyy koko ajan lisää.

 

Kuva:

Morsiuspari Lavonius ja pastori Jacob Stenberg.

Sundström Eric, Helsinki 1924. Helsingin kaupunginmuseo.

Nykyisin hääperinteenä pidetyt rituaalit voi mielestäni jakaa karkeasti kahteen ryhmään:

 

   1)      Kansanuskoon, vanhoihin tapoihin ja suomalaiseen perinteeseen pohjautuvat rituaalit

   2)      Ulkomailta, usein Yhdysvalloista, lainatut rituaalit, mahdollisesti nuoria perinteitä

Lukijaystävällisyyden nimissä päätin jakaa tämän monitahoisen aiheen käsittelyn useampaan kirjoitukseen. Aloitetaan kansanperinteestä ja vanhoista suomalaisista häistä ja jatketaan ensi kerralla nykyperinteeseen. Suomalaiset talonpoikaishäät olivat aina 1900-luvun alkupuolelle asti varsin tarkkaan kaavoitettuja. Perinteiset häät sisälsivät näytelmänomaisen käsikirjoituksen, jota seuraten häiden tapahtumakulku eteni. Seuraava kertomus Inkeroisten häänäytelmästä eli karjalaisista perinnehäistä pohjautuu Turun yliopiston Folkloren lajit ja folkloristiikan tutkimushistoria -kurssin sisältöön lukuvuodelta 2012–2013. Inkeroisten häänäytelmä oli suurimuotoinen spektaakkeli, jonka aikana morsian haettiin lapsuudenkodistaan ja saatettiin juhlallisesti sulhasen kotiin, josta tuli nuoren parin uusi koti. Laulaminen oli näissä perinnehäissä merkittävässä osassa, sillä kaikki sanottu kerrottiin laulaen. Häänäytelmä sisälsi runsaasti erilaisia lauluja, muun muassa itkuvirsiä, runonlaulua, matkallelähtölaulua, hunnutusvirren, ohjelauluja ja pilkkalauluja. Häänäytelmä alkaa kihlauksesta ja käsittää useita muodollisia vaihteita sulhasen kotiin tutustumisineen ja hääavun keräämisineen. Nykypäivän polttareihin verrattavaa kengitysiltaa vietettiin ystävien ja sukulaisten kera hääpäivää edellisenä iltana, kun morsian rituaalisesti puhdistautui morsiussaunassa. Itkuvirsien siivin morsian jätti hyvästit perheelleen. Tapahtuman nimitys kengitysiltana juontaa juurensa veljen tai kummisedän tavasta pukea morsiamelle kengät jalkaan. Sulhasen kotona viimeisen sinkkuillan huumaa puolestaan juhlittiin uusin sukin ja saappain. Illan aikana otettiin selvää tiedusteluvirren avulla, miten morsiamen haku seuraavana päivänä tulee onnistumaan.

Lyhykäisyydessään häänäytelmä jatkuu seuraavana päivänä morsiamen haulla ja saapumisella uuteen kotiin. Maaseudulla erityisesti Karjalassa vietettiin sukuhäitä, joissa avioliitto oli kahden suvun välinen sopimus. Nuorilla ei välttämättä ollut suurta sanavaltaa asiassa, kun rahaa liikkui sukujen välillä suuntaan jos toiseenkin. Toisaalta 1800-luku nähdään yleensä historiatutkimuksessa vuosisatana, jolloin romanttinen rakkaus aloitti voittokulkunsa avioliiton perusteena. Toki valinnanmahdollisuuksiin on vaikuttanut ainakin asuinpaikka, sääty, varallisuus ja elämäntilanne. Kaupunkilaisissa porvariperheissä romanttinen rakkaus oli luultavasti todellisempi vaihtoehto, kuin Karjalan agraariyhteisössä, jossa pääasia oli saada riuskoja ja terveitä työihmisiä pyörittämään maatilan elämää. Muistan myös erään hääperinteen, jonka mukaan morsiamella oli valtava morsiuskruunu päässään ja hänen tuli tanssia jokainen hääjuhlassa tanssittava tanssi. Sopii toivoa, että omisti hyvät kengät. Näistä kansanperinteeseen pohjautuvista traditioista nykypäivään on periytynyt – toki hieman muotoaan muuttaen – polttariperinne, morsiussauna ja tanssiminen häissä. Kansanuskoon liittyi runsaasti loitsuja ja taikoja, joiden on uskottu suojaavan ihmisiä mahdollisilta onnettomuuksilta. Nykypäivänä hassulta näyttävät riitit ovat olleet todellisessa käytössä, kun niiden suojaan on uskottu. 

Tässä hädässä en onnistunut bongaamaan ihan aiheeseen sopivaa kuvitusta, jonka käyttäminen olisi ollut käyttöoikeuksien puolesta ok. Voitte käydä tsekkaamassa kuvia vaikka massiivisista morsiuskruunuista täältä: https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=morsian&type=AllFields&page=3&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FImage%2F%22.

Jaaha, saatoinpa ajautua hieman sivuraiteille tässä tekstissä. Ensi kerralla yritän liittää perinteen omiin häihini ja nykypäivän kontekstiin.