Luku 5.

Perinnemorsian: Osa II - Perinnekieltäytyjä?

Perinteet ja Taru, sovitaan yhteen. Meillä on hyvä ja varsin saumaton suhde, eikä riitoja ainakaan synny ilman maata mullistavaa syytä. Karjalaiset sukujuuret, rakkaus karjalanpiirakoihin, isomummon resepti. Ehtymätön into käsitöihin ja arvostus kaikkea itsetehtyä kohtaan. Olen perinteitä rakastava ja niihin turvaava ihminen, joka kihlauduttuaan ampaisee automaattisesti ahmimaan häiden perinnetietoa pään pullolleen. Aiemmin esitellyt inkeriläiset lauluhäät edustavat suomalais-karjalaista talonpoikaiskulttuuria vahvimmillaan. Niillä ei kuitenkaan ole juuri yhtymäkohtia omaan elämään ja siihen, mikä tänä päivänä mielletään perinteeksi. Vanhat, siniset, lainatut ja uutuudet morsiamen ulkomuodossa, ne ovat tunnetumpaa perinnettä tänä päivänä. Kyseessä on kuitenkin viktoriaanisesta Englannista lainattu perinne, ulkomailta omaksuttu tapa. Morsiamen isän saattamaa matkaa alttarille ei tunnettu 1970-1980-lukujen hääperinteessä - kumpikaan äitini tai anoppini eivät tunnistaneet tätä tapaa! Viimeisten vuosikymmenten aikana se on kuitenkin juurtunut suomalaiseen hääperinteeseen samaan tapaan, kuin hääparin ensitapaaminen juhlatamineissa vasta alttarilla.

Sundström, Eric: Kapteeni Jönnickin hääkuva, Helsinki 1928. Helsingin kaupunginmuseo.

Viimeksi mainitun perinteen seuraaminen tuottaa mielessäni epäkäytännöllisen skenaarion. Hääpari astelee jännityksen vallassa kirkkoon, näkee toisensa ilmeet kirkastuen, vihitään aviopuolisoiksi. Kirkko tyhjee kun häävieraat valuvat ulos onnittelemaan ja siitä kohti juhlapaikkaa - ja hääpari kohti hääkuvausta. Kauniin perinteinen aikataulutus tuntuu samalla aavistuksen epäkohteliaalta vieraita kohtaan, kun päivän pääpari häipyy teille tuntemattomille ties kuinka pitkäksi aikaa. Toki vierailla on aikaa selviytyä rauhassa juhlapaikalle, hoitaa pakolliset small talkit tuttujen kanssa, käydä tyhjennyskäynnillä huussin puolelle ja etsiä paikat pöydän ääreltä. Mutta mitä jos kuvaus venyy? Mitä jos vieraat tylsistyvät? Haluan hyvät hääkuvat, ei kiireellä kelloa kytäten otettuja. Haluan myös olla hyväntahtoinen ja huomioiva emäntä vieraillemme. Voinko nakittaa kaasot ja bestmanit järjestämään luovia leikkejä tai viihdyttäviä visailuja kuvauksen ajaksi? Vai tuleeko minun tehdä se, mitä traditioita rakastava luonteeni yleensä kieltäytyy tekemästä: sanoa EI perinteelle.

Kuvaukset ennen vihkimistä -skenaario: marssimme jännityksestä täristen kuvauspaikkaan, jossa näemme toisemme ja ensisilmäyksen taikatihku katoaa PUFF tuuleena ilmaan! Otamme kuvat ja mietin, olisinko sittenkin pakahtunut perinteestä enemmän kuin käytännöllisyydestä. Lopulta pussaamme, hymyilemme ja halimme - sekä poistumme paikalta kohti kirkkoa ilman jännityksen tärinää. Kuvaus ennen vihkimistä voisi toimia yhteisenä tsemppihetkenä, jännityksen laukaisijana ja maistiaispalana tulevasta. Voisi todeta rauhassa, että onpa tuo mies jälleen ihana ja kylläpä odotan pääseväni alttarille tuohon kainaloon kiinni. Sormus pitäisi malttaa ottaa vielä hetkeksi pois nimettömästä - hieman huijarimaisesti kun se sinne jo kerran livautettiin.

Arvatkaa miehen mielipide kysyttäessä suhtautumista edellä esitettyyn asiaan. "Mulle käy ihan kaikki." Onpa anteliaan ylimalkaista! Allekirjoittanut jatkaa pähkäilyä ja lupaa vääntää jonkin ratkaisun asiaan ennen heinäkuuta.